Back to search
TEDNotice 272812-2026

Pyk:n sähkötöiden ja lvia-töiden rakennuttaja-valvoja

Buyer
Kaarinan kaupunki
Published
April 21, 2026

Description

Kaarinan kaupunki pyytää tarjouksia LVIA-töiden rakennuttajavalvojan sekä sähkötöiden rakennuttajavalvojan palveluista. Piikkiön yhtenäiskoulun uudisrakennus on tuleva noin 8500 bruttoneliön uudisrakennus, jossa opiskelee lapsia esikoulusta peruskoulun yhdeksänteen luokkaan. Se rakennetaan varsin ahtaalle ja haastavalle tontille vanhan kiinteistökokonaisuuden toimiessa itsensä väistötilana rakentamisaikana samalla tontilla. Osa-alueet: 1. Sähkötöiden ja av-ratkaisujen rakennuttaja-valvoja 2. LVIAJ – tekniikan rakennuttaja ja valvoja Rakennuttamisen tehtävien osalta konsultit osallistuvat kilpailutusasiakirjojen laatimiseen oman tehtäväalueensa osalta. Urakkahankinta toteutetaan KVR-kilpailutuksella kehitysvaiheen sisältävällä neuvottelumenettelyllä. Hankintamenettelyn kesto noin vuosi kilpailutuksen alettua. Työmaavaiheen arvioitu kestoaika noin kolme vuotta. Tämän jälkeen vanhojen kiinteistöjen purku sekä pihanrakennusta. Takuuaika pidennetty pisteytyksen mukaan max neljä vuotta. Arvioitu tarjousvaihe noin vuosi Urakkavaihe noin 3 vuotta Tarjousvaiheen kokoukset: 30h Teams-palaverit, 8kpl läsnäolopalavereja Kaarinassa (3h per palaveri) Urakkavaiheen kokoukset: Työmaakokoukset 1kpl/kk, urakoitsija/suunnittelupalaverit 1kpl/vk Sähkötöiden ja av-tekniikan valvoja-rakennuttaja varmistaa yhdessä käyttäjän kanssa av-tekniikan ratkaisut kilpailutusmateriaaliin. Konsultin tehtävä on laatia ja kehittää kilpailutusaineisto oman tehtäväalueensa osalta. Vaadittavat tekniikkajärjestelmät tarkastetaan. Konsultit edustaa kilpailutuksessa ja suunnitelmien kehityksessä kaupungin asiantuntijana taloteknisissä ratkaisuissa. Konsulttien tulee toimia työmaavaiheessa tekniikkansa rakennuttajana ja valvojana. Tehtäväkortit valvonta-ajalle ovat liitteenä. Tilaaja ei suorita korvauksia, mikäli projekti viivästyy. Projektin keskeytyessä konsultille maksetaan tehdystä työstä, mutta ei muita erillisiä korvauksia. Mikäli tässä tarjouspyynnössä tai sen liitteillä ei ole erikseen toisin ilmaistu, noudatetaan KSE 2013 sopimusehtoja.

Open original notice

Get tenders like this in one daily alert

Use this notice as context when Tenqual drafts your search scope and fit criteria.

Create free alert
Pyk:n sähkötöiden ja lvia-töiden rakennuttaja-valvoja tender | Tenqual