Back to search
TEDNotice 538869-2025

Pietarsaaren sataman satamajäänmurto ja alusten avustukset 2025–2030

Buyer
Jakobstads Hamn Ab
Published
August 21, 2025
Deadline
August 29, 2025

Description

Hankinnan kohteena on Pietarsaaren sataman satama-alueen jäänmurto sekä alusten avustukset tilaajan hallinnoimilla vesialueilla. Hankinnassa on kyse satamajäänmurrosta, jonka Tilaaja maksaa ja toisaalta varustamoiden maksamasta avustuspalvelusta, johon sisältyy esimerkiksi alusten hinaaminen. Avustustehtäviä voi olla myös valtion väylällä. Avustustehtäviä on ollut noin 40–50 vuodessa. Satamajäänmurron valmiusaika on 1.11.–30.4. (talvikausi), jona aikana toimittajan kalusto on teknisesti ja varustukseltaan valmiina jäänmurtopalvelujen ja avustustehtävien suorittamiseen Tilaajan toiminta-alueella. Muuna aikana 1.5.–31.10. (kesäkausi) toimittaja sitoutuu suorittamaan avustustehtäviä Tilaajan toiminta-alueella. Lisäksi hankintaan sisältyy erikseen tilattavia töitä, jotka koskevat merenkulun turvallisuutta tai Tilaajan muuta toimintaa. Alus on miehitettävä niin, että se voi lähteä sekä talvikaudella että kesäkaudella kahden (2) tunnin kuluessa avustettavan aluksen tilauksesta suorittamaan avustustehtäviä. Toimittaja vastaa itsenäisesti jäänmurtotehtävien suorittamisesta siten, etteivät jääolosuhteet haittaa sataman liikennettä. Jäänmurtotehtäviin ei liity näin ollen varsinaista mobilisointiaikaa, vaan toimittajan tulee talvikaudella aktiivisesti seurata jääolosuhteiden kehittymistä ja tarvittaessa ryhtyä suorittamaan jäänmurtotehtäviä.

Open original notice

Get tenders like this in one daily alert

Use this notice as context when Tenqual drafts your search scope and fit criteria.

Create free alert
Pietarsaaren sataman satamajäänmurto ja alusten avustukset 2025–2030 tender | Tenqual