Henkilöliikennekuljetukset, Joroisten kunta
- Buyer
- Joroisten kunta
- Published
- December 2, 2025
Description
Joroisten kunta pyytää tarjouksia avoimen joukkoliikenteen täydentäjänä toimiviin oppilaskuljetuksiin Joroisten kunnassa lukuvuosille 2026-2027 ja 2027-2028 (+1+1+1). Oppilaskuljetuksella tarkoitetaan henkilöliikenneluvan tai taksiliikenneluvan nojalla harjoitettavaa henkilöliikennettä, joka on säännöllistä ja jonka hoitaminen perustuu Joroisten kunnan kanssa tehtyyn palveluiden ostamista koskevaan sopimukseen. Tarjouspyyntö koskee koulupäivinä ajettavaa koulun ja kodin välistä henkilökuljetusliikennettä. Kuljetukset koskevat pääasiassa esikoululaisia sekä ala- ja yläkoululaisia, jotka ovat perusopetuslain 32§ perusteella oikeutettuja oppilaskuljetusten piiriin. Tarjouskilpailu on avoin kaikille joilla on taksiliikennelupa tai henkilöliikennelupa. Joroisissa toimi kaksi koulua, kirkonkylällä 1-9 lk ja Kuvansin taajamassa 1-6 lk. Molempien koulujen yhteydessä toimii myös esikoulu. Oppilaskuljetukset koskevat koulun ja kodin välistä liikennettä ja toteutetaan koulun toiminta-aikojen mukaisesti, lukujärjestystä noudattaen. Koulupäiviä on vuodessa 190, jotka vahvistetaan vuosittain. Koulupäivä voi satunnaisesti olla myös lauantai. Koulujen lomakausien taikka arkipyhien aikana oppilaskuljetuksia ei ajeta eikä tällöin palveluntuottajalle suoriteta mitään korvauksia. Joroisten kunnan koulukuljetukset järjestetään Keski-Savon koulukuljetusopaassa määritellyn mukaisesti, liite 1. Kunta ei takaa mitään matkaminimimäärää, vaan kuljetustarpeen säätelevät koulujen lukujärjestykset ja todelliset tarpeet. Tilaaja valitsee tarjousten perusteella kullekin reitille kuljetuskapasiteetiltaan riittävän kokoisen kaluston. Tilaaja pidättää itsellään oikeuden tehdä mahdollisia reittimuutoksia oppilastilanteen ja lukujärjestyksen niin edellyttäessä ennen sopimusta ja myös sopimuskauden aikana. Tilaajalla on oikeus yhdistellä ja siirtää kuljetusoppilaita eri kuljetusalueelta toiselle, silloin kun se katsotaan kokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukaiseksi. Joroisten kunta voi järjestää henkilöliikennekuljetuksia myös yhteistyössä lähialueen kuntien kanssa. Mikäli tilaaja pystyy hyödyntämään joukkoliikennettä koulukuljetuksissa, tilaaja varaa oikeuden hyödyntää sitä. Kilpailutettuja kuljetuksia voidaan hyödyntää myös osana kunnan palveluliikennettä. Palveluliikenteen tarve saattaa tuoda liikennöitsijälle lisäkilometrejä. Kuljetuksista neuvotellaan erikseen tilaajan kanssa eikä kuljetustarvetta ole määritelty liitteinä olevissa asiakirjoissa.
Get tenders like this in one daily alert
Use this notice as context when Tenqual drafts your search scope and fit criteria.